Virolainen musiikki soi: Puuluup Martin markkinoilla Tampereella

Puuluup

 

Viro-instituutin konserttisarjassa Virolainen musiikki soi kuullaan uuden kansanmusiikin huippuduo Puuluup keväisillä Martin markkinoilla Tullikamarin Pakkahuoneella!
Uusi kansanmusiikki on Virossa kansainvälisesti todella kovatasoista, ja Puuluup on yksi maan folkmusiikin kuumista nimistä. Yhtye sekoittaa musiikissaan vaivatta aineksia niin maailmanmusiikista, undergroundista kuin popmusiikista.
Puuluupin äänimaailma syntyy laulusta, jouhikosta eli jouhikanteleesta sekä elektronisesti vahvistetuista soundeista. Erilaiset kahinat, kaiut, koputukset ja rahinat soivat akustisesti, muodostavat tanssibiittejä tai elokuvamaisen tummia sävyjä. Puuluup on onnistunut tekemään vanhasta soittimesta ajankohtaisen ja trendikkään.
Yhtye koostuu kahdesta muusikosta, joista sooloartistina Pastacas-nimellä tunnettu Ramo Teder asuu Suomessa. Tederin ja Marko Veissonin lavakarisma yllättää, kappaleiden väliset tarinatuokiot ovat lähes yhtä kiinnostavia kuin itse musiikki.


Liput (10 EUR) Tiketistä www.tiketti.fi ja Lippupalvelusta www.lippu.fi
sekä ovelta tuntia ennen alkua.


 

Tapahtuma alkaa
Pe, 6.4.2018 - 18:00 2018-04-06 18:00:00 2018-04-06 18:00:00 Virolainen musiikki soi: Puuluup Martin markkinoilla Tampereella <p>Viro-instituutin konserttisarjassa <em>Virolainen musiikki soi </em>kuullaan uuden kansanmusiikin huippuduo <strong>Puuluup</strong> keväisillä Martin markkinoilla Tullikamarin Pakkahuoneella! Tullikamarin aukio 2, Tampere VIRO SUOMESSA web@virosuomessa.fi Europe/Helsinki public
Tapahtuma päättyy
 
Tullikamarin Pakkahuone
Tullikamarin aukio 2, Tampere
 

61.4981795, 23.777062

 
Järjestäjä(t)

Virolainen musiikki soi -sarjaa ovat Viro-instituutin kanssa tekemässä:
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Tuglas-seura, Viljandin ystävät ja Viron Suomen-suurlähetystö.